Kirjekuori

Jouni käveli kotiin koulustaan, Hämeenlinnan Lyseon Lukiosta, joka oli parin kilometrin päässä kotoa. Päivä oli ollut lyhyt, mutta runsaan luppoajan Jouni ajatteli käyttävänsä parin hassun kotitehtävän tekemiseen, tietokoneen pelaamisella ja television katsomisella. Ihan niin kuin jokaisena muunakin iltana.

Epämääräisen ajan kuluttua avain sujahti lukkopesään ja ovi naksahti auki. Eteismatolla oli päivän posti sotkuisessa läjässä, samanlaisessa kuin kaikkina muinakin päivinä. Jouni riisui ensin kenkänsä, laski repun selästään ja ripusti takin naulakkoon. Hän meni keittiöön, poimi kulhosta appelsiinin (hän ei tänäänkään syönyt mitään koululla, vaikka pitäisi) ja alkoi kuorimaan sitä. Samalla hän teki hirveän sotkun keittiöön, jonka tämän äiti joutuisi kuitenkin siivoamaan. Sitten hän meni takaisin eteiseen, ja alkoi käymään postia läpi.

Mainos. Lasku. Lasku. Aku Ankka. Mainos. Kirjekuori, jossa lukee “Suomen puolustusvoimat”.

En tietenkään ole täysin varma tapahtumien kulusta, mutta uskon asian tapahtuneen juuri näin. Voin vain kuvitella, miten nopeasti hänen hyvä ja aurinkoinen päivänsä oli muuttunut suorastaan helvetilliseksi, ainakin hänen omasta mielestään. Melkeinpä jo arvaan, mitä voimasanoja hän ehti käyttää ennen kuin oli edes avannut koko kirjekuorta. Teinien angstia…

Ymmärränhän minä, että häntä harmittaa nyt, mutta minun ikääni mennessä hän varmasti arvostaa armeijan tuomia kokemuksia. Poika löytää varmasti uusia kavereitakin sieltä. Armeijassa tehdään pojista miehiä, myös Jounista. Samalla pääsisi myös tuosta pitkästä tukastaankin eroon vihdoin ja viimein. Toivottavasti hän ei aio kasvattaa sitä enää takaisin, vaikka niin uhoaakin. Harvat kasvattavat. Näyttää tuolla pehkolla nyt lähinnä vain Rölliltä, saisi alkaa käyttäytymään muutenkin kuin mies. Kunhan hän ei vaan menisi sivariin. Kunnon poikahan se on, mutta pilaa vain koko elämänsä sinne menemällä, ja eihän minun ylpeyteni kestäisi sitä. Mitähän kylälläkin ajattelisivat?